maanantai 4. toukokuuta 2009

Nyt on kayty ympariinsa projekteissa ja loydetty jopa muutama aika mukavakin tulevia volunteereja varten. Valilla taalla joutuu vahan painimaan paikallisen jarjeston kanssa kun niilla ei aina tunnu logiikka menevan samaa rataa kun on tottunut. Varsinkin saali kun suurin osa vapareista vaan ottaa kaikkia ihme tekosyita vastaan, ja ihme saatoja vaikka puhumalla saa paljon parannusta aikaan. Myos kevyt painostus toimii kummasti viimeisena vaihtoehtona. jarjesto on korruptoitunut mutta tassa maassa kaikki tahot tuntuvat olla myos..


Vappu meni mukavasti, vaikkakin hiukan eri tunnelmissa kuin suomessa olisi mennyt. Joten sanoisin jopa etta melko kelpo vaihtoehto perinteiselle vapulle; oltiin ekaksi paikallisessa orpokodissa vierailemassa. Aika rajuissa olosuhteissa lapset elaa ja kasvaa, nukkumahuone sai melkein oksennuksen kurkkuun, kun vahva urean ja homeen haju leijaili ympariinsa. Lapset kay sielta kasin koulua (jos sponsori loytyy) ja tekee koruja ja muita paikallisia kasitoita joita ne myy sitten eteenpain markkinoilla. Kaikki lapset ei ollut orpoja, joillain oli elossa olevat vanhemmat, mutta jotka ovat kieltaneet lapsensa, tai hylanneet roskiin tai muualle.
Aika jarkyttavia historioita, kun kaytiin lasten taustoja ja kansioita lapi. Visiitin jalkeen lahettiin mian ja nidian kanssa syomaan ja uima-altaalle vpun kunniaksi! very nice! Paluumatkalla kotiin nahtiin presidentin auto, joka oli visiitilla wakisossa. Yhtakkia tunsin orpokodin hajun taas hetkellisesti, vai olisikohan ollut omatunnon pisto, mysteeri kumminkin. Illaksi kiidimme kuitenkin nauttimaan etiopialaisesta keittiosta. (ne muuten tanssii ihan friikilla tavalla ...)

Viikonloppuna ei kyl tehty mitaan yhteisollisesti hyodyllista, vaan keskityttiin lahinna itsehemmotteluun. Perjantai aamuna satoi hullusti, ja otettiin mian kanssa letkeet lahes 3 tunnin paivaunet. Kun herattiin, Ji Young sanoi etta welcome back. Ei se kai oikein tajunnu et oltiin kotosalla alunperinkin. Illal lahettiin klubbailee ja tavattiin esim tanskalainen neito joka oli ihan korviaan myoten rakastunut paikalliseen miekkoseen ja nyt muuttanut ugandaan rakkaansa perassa. aika rajua, mut mikas siina, ihana homma! lauantaine kaytiin lahiseutu matkailee Entebbessa, eli lentokenttakaupungissa (paikallinen vantaa... :) jossa nautittiin elamasta Lake Victorian rannalla auringossa makoillen. Oli kyl niin rentouttavaa et huh! Yoksi mentiin lahimpaan backpackerssiin, joka oli tosi hiljanen mesta noin muutoin. Sunnuntai meni Botanic Gardenissa kavellen ja ihmetellen. Mukava paikka mut ei siel noin muutoin ihan kauheesti ollu nahtavaa. Paadyttiin rantsulle siemailee kokista ja ihmettelemaan elaman menoa. Ollaan noin mielenkiinnosta kayty kiertelee eri hotelleissa ja kummastelemassa millaisia luukkuja alueelta loytyy. Entebben hotellit oli kyl aika siisteja, ei silleen et mulla varaa niissa olisi yopya kyllakaan!

Tanaan kaytiin leffassa taas, nyt kattoo wolverine, kun oon tykastellyt edellisii xmen leffoja. Oli se ihan katottava, mut en nyt ihan akkiseltaan lahtis muille suosittelemaan. Tehtiin aamul ekaa kertaa mian kans avokado rolexei jotka osoittautui melko onnistuneiksi. niita siis kotosalla kaarimaan.!

Mutsi ja faija lahtee pariisiin kattelee meininkeja nyt tanaan, paljon terkkuja ja pitakaa ihan mahtava loma!!! ainakin taalla on tunnelma korkealla, ja torstaita odotellessa... !

2 kommenttia:

  1. hello bella! soittelin sannan ja pasin kanssa ja ne lähetti sulle paljon paljon terveisiä ja ikävä on :)lupasin välittää viestin

    VastaaPoista