Goodbyes and ghost hostels

Luwerosta lahto oli toden totta surullinen. Jotenkin olin ajatellut tokan kerran olevan helpompi, mutta aika samoihin meni, ellei viela surullisempana. Ehka kuitenkin taas lisaantynyt kiintymys vaikuttaa asiaan. Umaru oli aamusta alkaen itkenyt koulussa, muut lapset juoksivat vastaan kun saavuimme koululle huolestuneina; ''Umaru is crying, Umaru is crying!'' Jotenkinpoika piti itsensa kasassa aamupaivan, tuijotti ilmeettomana tyhjyyteen silmat kostuneina. Kun vein aamupuuroni Umarulle ja kysyin miten voi, alkoi aivan kauhea sydanta sarkeva itku. Vein pojan rehtorin huoneeseen ja noin tunnin yritin lohdutella ja vakuuttaa etta palaisin takaisin mahdollisimman pian ja kun palaan tehdaan jotain kivaa yhdessa, ja jutellaan puhelimessa silti ja lahetellaan kirjeita. Tuntuu ihan kamalalta kun nyyhkytyksesta ei tullut loppua lainkaan, ja Umarun paidan helma oli kosteana silmien pyyhkimisesta. Itku tuli itse kultakin kun Umaru katsoi surullisena silmiin ja kuiskasi: ''Madam Paula I love you.''

Loppu juhla oli kuitenkin hieno ja lapset oli tehneet mahtavia esityksia ja rummut soi!
Puheita pidettiin, ja itsekin olin rauhallinen ja sain muodostettua jokseenkin jarkevia hyvasteja niin lapsille kuin opettajillekin. Kesken viimeisen laulun yksi lead singereista, joka on Umarun sisko Sheila, alkoi itkea kesken oman osuutensa. Piti taas pinnistella etta pysyi rauhallisena.
Umarua ei nakynyt juhlassa, ja Rajab kertoi ettei han pystynyt katsomaan juhlien hyvasteja. Umaru saattoi juhlan jalkeen meidat koulun rajalle, josta lahdimme kavelemaan kotia kohti. Pienen hymyn sain suostuteltua, ja lahteminen tuntui ihan pikkusen helpommalta.

Pahin on siis takana, ja Liisan kanssa suuntasimme kohti Kampalaa. Paiva vei kaikki mehut eika alkuperainen suunnitelma suoraan jinjaan menemisesta houkuttanut. Pistettiin elama risaiseksi ja otettiin aika keskustasta oma huone toivossa etta saisi olla ihan rauhassa ja levata reissun jalkeen. Liisa oli parvekkeella ja makoilin silmat kiinni sangylla ajatellen paivaa taaksepain. Huoneessa oli ihan hiljaista. Avasin silmani ja edessani oli mies jolla oli Liisan rinkka kadessa! ''Can i take this upstairs?'' Hotelli oli taynna ilmeisesti jonkun tyyppisen ninja koulutuksen saaneita hotellivirkailijoita, jotka aina kun selkansa kaansi ilmestyi kuin tyhjasta huoneeseen hoitamaan milloin mitakin asiaa. Onneksi taalla ei oiken mikaan tunnu kauheesti yllattavan, eika vaaratilanteita tullut, jai kuitenkin New Gloria hostellista tosi oudot vibat. Lariamin vaikutusta tai ei, mutta voimme liisan kanssa molemmat vannoa, etta ovea koputeltiin, eika kaytavalla nakynyt ketaan..

Eilinen paiva oli ihan huippu ja saatiin otettua aurinkoa ja kaytya uimassa. Niilissa voi uida ilmaiseksi, kuten olemme myos tehneet, mutta paikka on hieman epamaarainen, vaikkakin uidessa on kiva katsella hieman ihmisen nakoisia valkoisia villiapinoita. Eilen pistettiin ihan rahaa tiskiin (10 000sh!) ja pulahdimme uima-altaaseen Niili nakoalalla! Viini oli viilennetty jaapaloin ja aurinko hyvaili siihen malliin etten keksinyt oikeastaan yhtaan vedenpitavaa syyta palata Suomeen. Taman datailun jalkeen vedetaan uusintaa, jonka jalkeen otetaan ilmainen shuffle Kampalaan. Edessa olisi kaksi city paivaa, myos aika paljon asioiden hoitoa, jonka jalkeen yksi yo Sse Se islandeilla josta entebbeen, joka siis lentokentta kaupunki.
Aika on mennyt niin vikkelaan mutta silti tuntuu etta olisi ollut taalla jo pitkaan.
Jos joku tuhkapilvi tulisi pariksi kuukaudeksi ei haittaisi paitsi budjettia. Kohta koittaa tyot,
mutta nyt ensin otetaan kaikki irti vikoista paivista.

ps. Rajabin vauva ei ole vielakaan syntynyt! yliaijalla mennaan!